Morganismi-näyttely on suljettu toistaiseksi.
Kiitän kaikkia vierailijoita.
Morgan

Morgan ("oikealta" nimeltään ja sukunimeltään Heikki Juhani Hämäläinen) on pälkäneläissyntyinen (*Viattomien lasten pnä v.1963) kansantaiteilija, puutarhuri ja omintakeinen ajattelija Sysmästä.
Muutamien muiden omien ja yhteisnäyttelyiden lisäksi hänen monimuotoisia ja -aineisia töitään on voinut pitkään kesäisin katsella nykyään Joutsassa toimivassa taidelaitos Haihatuksessa, joka kutsunäyttelyperiaatteella tuo esiin mielenkiintoisimmiksi katsomiaan suomalaisia kansan- ja nykytaiteilijoita.
Morganin alkuperäistaide muokkaa käteen osuvat ja sopivat ainekset (puu, eri massat, kierrätystavara jne.) silmän, käden ja aivojen yhteistyöllä veistoksiksi, maalauksiksi, käyttötavaraksi tai joksikin muuksi. Tyyleissä ja tekniikoissa on suurta vaihtelua, ja ne syntyvät pikemmin kokeilun kuin jäljittelyn kautta.
Ilmaisu on laajentunut esiintyvänkin taiteen puolelle; Morganin sivupersoonilta voi tilata erikoisesityksiä, saattavatpa niitä antaa pyytämättäkin.
Morganismi